Yleinen

Uusia tuulia HOISKOssa

Meillä on ilo kertoa uusia kuulumisia: olemme saaneet toimintaan mukaan uuden osakkaan ja samalla yhtiössä on järjestelty toimenkuvia uudelleen. Kehitämme edelleen yhtiön toimintaa, jotta voimme olla Suomen johtava CLT-elementtien valmistaja.

HOISKOn toiminta käynnistyi vuonna 2016 täysin uudella tuotteella ja markkinalla. Suomessa ei aiemmin ollut vastaavaa teollisuutta ollut juuri lainkaan. Menestyvän liiketoiminnan ja tuotannon rakentaminen aivan nollasta on vaativa prosessi, jossa vain harva onnistuu. Me hoiskolaiset olemme tehneet asioita oikein, mutta olemme kuitenkin vielä matkamme alussa.

Uusi toimitusjohtaja

HOISKOn tarina on nyt uudessa taitekohdassa. Saimme tänä keväänä tiimiimme vahvistusta, kun Tero Yli-Sikkilä tuli mukaan toimintaan uutena osakkaana. Terosta tehtiin samalla myös yhtiön toimitusjohtaja, kun aiemmin vetovastuussa ollut Markku Herrala halusi keskittää oman työpanoksensa yhtiön talouden johtamiseen.

– Aika ajoin on hyvä katsella toimintaa uudesta näkövinkkelistä. Nyt oli sen aika, että lähdemme ottamaan seuraavaa askelta ja kehittämään toimintaa edelleen, kun sille on rakennettu hyvä pohja. Uskon laadukkaaseen tuotteeseemme ja ala kiinnostaa, joten halusin lähteä yhtiöön myös osakkaaksi, kertoo vuosia hirsitaloteollisuudessa ja etenkin viennissä työskennellyt Tero.

– Meillä on aivan mahtava tiimi, mihin on ollut mukava tulla mukaan. Tunnen itseni tervetulleeksi, ja on ollut ilo huomata, miten sitoutunutta ja osaavaa henkilökuntaa meillä on, hän sanoo.

Massiivipuu on nosteessa

HOISKO valmistaa tällä hetkellä ainoastaan seinäelementtejä, mutta toimintaa pyritään kehittämään siten, että tulevaisuudessa pystymme tarjoamaan kattavampiakin paketteja loppuasiakkaalle.

– Tähän suuntaan kehitämme toimintaa askel kerrallaan. Pitkän aikavälin tavoitteemme on edelleen olla selkeä CLT-tuotannon markkinajohtaja. Tuotteemme on äärimmäisen laadukas. Jatkuvasti loppuasiakkailta saamamme hyvää palaute laadusta ja viimeistelystä puhuu puolestaan. Vaikka puurakentamisella itsessään on pitkät perinteet, on massiivipuusta rakentaminen vasta nousemassa. Vastuullinen rakentaminen ja terve sisäilma ovat nyt trendejä ja alamme on kovassa nosteessa. Odotan suurella innolla ja mielenkiinnolla tulevia vuosia, Tero lisää.

Artikkelit aihealueittain

Uutisarkisto

Tarjouspyyntö dynaaminen


    Huom! Liitteiden maksimikoko yhteensä 20 MB. Suurten liitetiedostojen lähettämisessä saattaa kestää 20-30 sekuntia. Klikkaa lähetä-painiketta kerran ja odota kunnes saat ilmoituksen onnistuneesta lähetyksestä.