Uutiset, Yleinen

”Uskomme vahvasti, että olemme saaneet terveen ja turvallisen koulun” -kokemuksia HOISKO CLT:stä

 

Laukaan Vuonteelle on juuri valmistunut ekokoulunakin tunnettu Satavuon koulu sekä päiväkoti.

HOISKO on toimittanut kouluun kaikki puuelementit. Kotimaisesta tiukkasyisestä kuusesta tehdyt CLT-levyt ovat jo itsessään ekologinen valinta. Ne täyttävät myös koulun sisäilmalle ja huollettavuudelle asetetut tavoitteet.

Satavuon koulun rakentaminen sai alkunsa, kun Laukaan kolmen kylän – Savion, Tarvaalan ja Vuonteen – kyläkoulut päätettiin lakkauttaa. Alueella oli kuitenkin edelleen paljon lapsia ja siten selkeä tarve koululle. Kolmen kyläkoulun tilalle päätettiinkin rakentaa yksi aluekyläkoulu. Koulu aloitti toimintansa elokuussa 2018.

– Ekokouluhanke esiteltiin meille ikään kuin kansalaisaloitteena. Se oli siinä määrin mielenkiintoinen ja vaikuttava, että päätimme lähteä siihen mukaan. Idea massiivipuurakentamisesta syntyi juuri tämän ekokouluidean kautta, muistelee Laukaan kunnassa ja Satavuon koulun rakennushankkeessa rakennuttaja toimiva Pekka Mikkonen.

– Kyläläiset ja lapset osallistettiin suunnittelemaan yhdessä unelmien kyläkoulua. Nyt kun katselee tätä upeaa koulua, niin aika moni niistä haaveista on totta, iloitsee Satavuon koulun tuleva koulunjohtaja Tuula Leppäkari.

Koulu sadalle oppilaalle sadaksi vuodeksi

Koulun rakentamisen mottona on ollut rakentaa “koulu sadalle oppilaalle sadaksi vuodeksi.” Ekologisuus näkyy useissa eri valinnoissa. Tulevaisuuden tavoitteena on lämmittää koulua lähialueella tuotetulla biokaasulla sekä tuottaa noin puolet tarvittavasta sähköstä aurinkopaneelien avulla. Omassa keittiössä on tarkoitus käyttää mahdollisimman paljon lähialueen tuottajien raaka-aineita. Ekologisuus on luonnollisesti otettu huomioon myös rakennusmateriaaleissa.

– Puu itsessään on jo varsin ekologinen valinta. Hankintoja pohdittaessa meillä oli loppumetreillä kaksi vaihtoehtoa: painumaton hirsi ja CLT-puulevy. Päädyimme saumattomaan massiivipuurakenteeseen lopulta varsin yksimielisesti. Sen avulla vältyimme sekarakenteelta, Mikkonen kertoo.

– HOISKO elementtien toimittajana on aika lähellä ja heidän käyttämänsä materiaali on kotimaista. Se on ollut meille tärkeä asia, Leppäkari painottaa.

– Tavoitteenamme on, että tämä rakennus opettaa meille kestävää kehitystä ja sen periaatteita. Tulevaisuus näyttää, mihin asti pääsemme, Leppäkari sanoo.

”Lopputulos on aivan häkellyttävän kutsuva”

CLT-elementit ovat käytännössä ristiinliimattua puuta. Elementit täyttävät koululle asetetut sisäilmaan sekä huollettavuuteen liittyvät tavoitteet ja niissä käytetty liima on tutkitusti täysin terveellistä. Elementit ostettiin Hoiskolta suoraan valmiiksi asennettuna.

– Asennus toimi hienosti. Vesien kanssa ei ollut ongelmia, koska sääsuojaus oli hyvä. Aikataulut pitivät juuri niin kuin oli suunniteltukin, Mikkonen summaa.

– Lopputulos on aivan häkellyttävän kutsuva ja suorastaan houkutteleva, Leppäkari ihastelee.

– Uskomme vahvasti, että olemme saaneet terveen ja turvallisen koulun, Mikkonen kiteyttää.

Artikkeli ja video: Suomen asiakaskokemukset
Edit: HOISKO

Katso Leppäkarin ja Mikkosen haastattelu tästä  (video sivun alareunassa)

Artikkelit aihealueittain

Uutisarkisto

Tarjouspyyntö dynaaminen


    Huom! Liitteiden maksimikoko yhteensä 20 MB. Suurten liitetiedostojen lähettämisessä saattaa kestää 20-30 sekuntia. Klikkaa lähetä-painiketta kerran ja odota kunnes saat ilmoituksen onnistuneesta lähetyksestä.