Rakentaja, tarkista materiaalin sertifikaatit!


Rakentaja, tarkista materiaalin sertifikaatit!


HOISKOn Jukka Peltokangas puhuu kotimaisen puun puolesta. Sen hyödyt ja metsänhoidon vastuullisuus Suomessa toki tunnetaankin, mutta clt:n eli ristiinliimatun massiivipuun kohdalla tuntuu joskus unohtuvan mikä merkitys kotimaisella tuotteella ja raaka-aineella laatuun nähden oikein onkaan. Pietarsaaren Sanomien Pulssi-liitteen haastattelussa 12.4.2019 Peltokangas valottaa nykytilannetta näin:

”Rakentajatkaan eivät välttämättä ymmärrä vielä sitä, että clt:tä voi olla monenlaista, eikä lujuusluokituksia tarkisteta. Markkinoille tulee kovan kysynnän takia varmaankin tuotteita ilman mitään standardointeja.” — ”Elleivät sertifikaatit ole kaikilta osin kunnossa, voidaan päätyä rakennusvirheisiin.” Etenkin julkiselle puolelle Peltokangas toivoo puun alkuperän sekä koko tuotantoprosessin oikeanlaisen standardoinnin selvittämistä.

”Liimaustekniikan hallinta on kaiken a ja o, se erottaa jyvät akanoista myös clt-teollisuudessa.” — ”Se on kehitelty siihen pisteeseen, että rakenne hengittää.” HOISKOssa käytetään lamellien välisen liimauksen lisäksi reunaliimausta lautojen väleissä, jolloin rakoilu niiltä osin estyy ja pinta kestää myös visuaalisen tarkastelun.

Massiivipuurakenteen kanssa on turvallista elää, ilmavuodoista ja kosteuden tiivistymisestä ei tarvitse huolehtia. Yksiaineiseen puuseinään ei voi tehdä rakennevirhettä eikä sitä saa homehtumaan. Clt-seinä ei tarvitse höyrynsulkuja eikä aina edes eristeitä.

HOISKO käyttää raaka-aineenaan C24-lujuusluokiteltua puuta, joka jo lähtökohtaisesti on lujempaa kuin useimmat eurooppalaiset materiaalit. Lisäksi HOISKO CLT on CE-hyväksytty. Myös sekä liima että koko lopputuote ovat saaneet parhaan M1-päästöluokituksen, joka takaa, ettei sisäilmaan haihdu epäterveellisiä yhdisteitä.

Kuva ja alkuperäinen teksti Pentti Höri


Lue koko juttu (s. 36-37) täältä