Uutiset, Yleinen

HOISKOssa juhlittiin Suomen suurimman CLT-tehtaan avajaisia innostunein mielin

 

”Alajärvellä nähdään kuin pienoiskoossa se käänne, jota Suomessa parhaillaan eletään.

Täällä yrittäjien ja kaupungin yhteistyöllä on otettu niskalenkki vaikeuksista ja satsattu uuteen. Tästä uusi CLT-tehdas on mainio esimerkki”,  kannusti maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen avajaispuheessaan HOISKOssa Torstai-lehden mukaan. Tiilikaisen lupaamat puurakentamista helpottavat lakisäädökset tulevat edistämään puun käytön yleistymistä myös esimerkiksi kerrostalorakentamisessa.

Alajärven kaupunginjohtaja Vesa Koivunen iloitsi yrittäjien rohkeudesta lähteä perustamaan uudenlaista liiketoimintaa mittavilla henkilökohtaisilla panostuksilla tilanteessa, jolloin kaupunki joutui äkillisen rakennemuutoksen kouriin juuri puuteollisuuden vähentäessä tuotantoaan paikkakunnalla.

MTK:n metsävaltuuskunnan puheenjohtaja Mikko Tiirola valoi uskoa massiivipuurakentamisen mahdollisuuksiin etenkin ilmastonmuutoksen hillinnän näkökulmasta. Hän myös näki paikallisen metsänhoitoyhdistyksen mukanaolon HOISKOn arvoketjussa päänavauksena metsänhoitoyhdistysten konkreettiseen osallistumiseen raaka-aineensa kysynnän vahvistamisessa.

Tehtaan virallisissa kutsuvierasavajaisissa puheenvuoron käyttivät myös Etelä-Pohjanmaan Yrittäjien hallituksen puheenjohtaja Anne Niemi sekä alajärveläinen Lasse Heikkilä. CLT Finland Oy:n toimitusjohtaja Markku Herrala ja hallituksen puheenjohtaja Jukka Peltokangas toivottivat vieraat tervetulleeksi ja Hoiskon koululaiset toivat juhlaan raikkaan musiikkitervehdyksen.

Lisää mediassa: Ilkka, Järviseutu, Metsälehti, MTK.fi, Pohjalainen, Tekniikka&Talous, Torstai-lehti

Artikkelit aihealueittain

Uutisarkisto

Tarjouspyyntö dynaaminen


    Huom! Liitteiden maksimikoko yhteensä 20 MB. Suurten liitetiedostojen lähettämisessä saattaa kestää 20-30 sekuntia. Klikkaa lähetä-painiketta kerran ja odota kunnes saat ilmoituksen onnistuneesta lähetyksestä.